Tällä kertaa blogin alkuun yhteisiä kuulumisia ja lopussa Ossin omat terveiset maailmalle! Ossin terveisten jälkeen kuvia.
Kaksi viikkoa matkaa takana ja elämä Namibiassa alkaa sujumaan luonnollisesti. Paljon on nähty ja vielä enemmän nähtävää on jäljellä. Jokainen päivä on tuonut jotakin uutta ja namibialaiseen kulttuurin tutustuminen ja siihen uppoutuminen on yksi suuri seikkailu.
Isäntäperheemme täällä on ällistyttävän huomioonottava, apua antava, rohkaiseva, pohdiskeleva ja yksinkertaisesti ihana. Anitalla ja Lownanilla, joiden luona asumme, on kaksi lasta: toinen syntyi meidän täällä ollessamme. Tällä hetkellä Anitan vanhemmat Itävallasta ovat täällä myös viettämässä kanssamme aikaa. Yhteistä kieltä heidän kanssaan ei ole, mutta kommunikointi onnistuu muilla tavoin ongelmitta - muuten täällä pärjää englannilla kaikkien kanssa erinomaisesti.
Hahnemannstrassella asuminen on iloista ja pitkälti suomalaisesta introvertistä ja rauhallisesta asumisesta poikkeavaa. Pihallamme on nimittäin Windhoekin suosittu studio, joka on Lownanin ja Anitan omistuksessa. Studiolla työskentelee tuottajana aamusta iltaan kämppiksemme - upea sekä valovoimainen Glo (joka on myös paikallinen julkkis, samoin kuin Lownan ja Anita), jonka ansiosta kotipihalla olemme saaneet tutustua useisiin paikallisiin artisteihin. Välillä tuntuu kuin asuisimme suuressa kommuunissa, jota elämä täällä taitaa todellisuudessa ollakin. On ollut suuri kunnia, että olemme saaneet luvan seurata studiolla tapahtuvaa toimintaa aivan läheltä.
Viime viikolla aloitimme varsinaisen työskentelyn Windhoek Football Clubin lasten kanssa, josta jo edellisessä postauksessa kerroimmekin. WFC:n logo on Lownanin suunnittelema ja sen keskellä oleva "W" on hänen muusikon urallaan käyttämä supersankarimerkki, joka symbolisoi niin Windhoekia kuin "suojaa pahuutta vastaan ja pysäyttämätöntä voimaa".
WFC:n jalkapalloleirin lasten kanssa työskentely on ollut jo tähän mennessä mieletön kokemus. Lapset ottavat meidät iloisesti ja kiinnostuneina vastaan. Olemme lähteneet työstämään lasten kanssa sellaisia taitoja, joita tarvitaan niin onnistuneesti jalkapallotiimissä pelaamiseen kuin elämään muutenkin. Luottamus, toisten kuuntelu ja leikkimielisyys olivat ensimmäisen viikon teemoja. Näiden teemojen ja niiden parissa tehtyjen harjoitusten pohjalta päätimme, että ainakin seuraavan viikon käytämme aikaa luovien keinojen ja keskustelun avulla kuuntelun taitoon keskittymiseen. Se tuntuu olevan lapsille tässä vaiheessa hankalaa varmasti monistakin eri syistä johtuen, mutta yhdessä heidän kanssaan olemme päättäneet katsoa, voisiko asialle tehdä jotakin.
Olemme kertoneet kaikille projektissa mukana oleville ihmisille, että emme ole täällä opettamassa heille länsimaisia tapoja ja astumassa siten heidän varpailleen. Asiat ja päätökset tehdään yhdessä. Lapset ovat olleet osin hämmästyneitä siitä, että heitä kuullaan ja heillä on vaikutusvaltaa asioihin. Koulussa ja kotona asiat eivät näin toimi. Tämä itsessään aiheutti meidän kolmen kesken keskustelua siitä, että onko meidän ok antaa lapsille valtaa projektimme parissa, mikäli kotona ja koulussa tällaista ei hyväksytä. Tulimme yhdessä Anitan ja Lownanin kanssa siihen johtopäätökseen, että on. Enemmän kuin ok. Emme kuitenkaan rohkaise lapsia kapinoimaan koulujärjestelmää ja kotioloja vastaan.
Teemme Lownanin, WFC:n valmentajan Justicen ja Anitan toiveesta toiminnastamme ja harjoitteistamme "blueprintin", jota he voivat käyttää tulevina kausina. Projekti on nyt nimittäin demovaiheessa ja olemme luomassa koko "jalkapalloleiri + elämänhallinnalliset taidot"-konseptin runkoa. Ensi viikolla luomme lasten kanssa yhteiset pelisäännöt.
Kaikesta tapahtuneesta ja lapsista ja koko leiristä voisi kirjoittaa jälleen enemmän, mutta onneksi kauniita päiviä Namibiassa on vielä jäljellä runsaasti ja blogiin ajatuksenvirtana sinkoavaa tekstiä sen mukaisesti. Tässä vaiheessa haluamme mainostaa, että blogin aivan alalaidasta löytyy Flyinterns-järjestön verkko-osoite, josta voi halutessaan lukea lisää Anitan ja Lownanin työstä sekä heidän eri projekteista, mm. naisten turvakodista täällä.
Loppukevennyksenä ennen Ossin henkilökohtaista puheenvuoroa seuraa pieni tarina seikkailusta, jonka täällä taannoin koimme ja joka nosti sykkeemme hirmuisiin lukemiin. Tarina on Ossin Facebook-seinältä kopioitu, mutta me kaikki samaistumme siihen kokemuksessa mukana olleina sataprosenttisesti:
" Tulin Namibiaan hakemaan autenttista kokemusta ja kahden viikon jälkeen olen saanut sitä enemmän ku osasin odottaa. Olen siitä erittäin kiitollinen, mutta toisinaan se aiheuttaa myös suurta turhautuneisuutta.
Tänään päivä alkoi herätyksellä klo 11. Oven takana oli jalkapallojoukkueen valmentaja Justice, joka soitti eilen, että tulee aamulla käymään. Ihmeteltiin, että miksi tulee käymään, mutta toivotettiin tervetulleeksi. Justice hämmästeli miksi ei olla valmiita lähtöön. Tässä vaiheessa mietittiin, että mihin vittuun me ollaan lähdössä. Hetken päästä selvisi, että jalkapalloturnaukseen. Ainiin, olihan tästä puhetta joku päivä, että turnaus on viikonloppuna. Lähetään ihmeessä ja käydään katsomassa miten meidän sosiaalisen valmennuksen uhrit potkivat palloa.
Turnaus pelattiin Olympiassa, puolen tunnin ajomatkan päässä Windhoek Westistä. Päädyttiin pelipaikalle ja kysyttiin millä kentällä ja mihin aikaan Windhoek FC pelaa. Ei ne osallistu tänne tänään, kuului vastaus. Tässä vaiheessa heräsi kysymys, että mitä vittua me sitten tehdään täällä. Justice halusi skoutata tulevia vastustajia kuuden tunnin ajan ja jostain syystä me oltiin mukana. Rakastan jalkapalloa, kuten varmasti tiedätte, mutta olin suunnittelut viettäväni lauantain ihan toiseen tapaan. Kuvittelin itseni Windhoekin keskustaan kattoterassilla sijaitsevalle uima-altaalle, mutta olinkin paahtavassa helteessä katsomassa nuorten poikien juoksevan pallon perässä ilman tietoa miksi olin siellä.
Lähdön aika. Sen piti tapahtua klo 17.30, mutta siirtyi ensin klo 17.45 tuntemattomasta syystä. 17.45 taas kerran tuntemattomasta syystä Justice poistui paikalta sanomatta sanaakaan ja palasi klo 18.40 mukanaan tuntematon saksalainen. "Olin kokouksessa", Justice sanoi. Justicen auto on maailman vanhin paku, joka pitää työntää käyntiin. Työnnetään paku käyntiin ja lähdetään liikkeelle.
Hetkeä myöhemmin saavutaan Windhoekin keskustaan ja haetaan alkoholia illan grillijuhliin, jotka alkoivat klo 18, mutta väliäkös sillä, jos kello 19 ollaan toisella puolella kaupunkia. Namibiassa alkoholia ei myydä lauantaina klo 13 jälkeen, mutta se koskee lähinnä isoja marketteja. Jos pienestä kaupasta haluaa väkijuomaa, niin sitä saa niin kauan kuin kauppa on auki. Paikka johon mentiin ei ollut kauppa vaan todella epämääräinen ja hämyinen peliluola. Paikassa oli 7 pelikonetta, ja kaltereiden takana sijaitseva tiski ja kylmäkaapit täynnä juomaa. Tilasin juomat ja maksoin ne. Myyjä näytti loppusummaa taskulaskimelta, koska kaikki alkoholi klo 13 jälkeen myydään pimeänä. Ei kun juomat kouraan ja takaisin autolle. Matkalla sai varoa peliluolan kulmalla pyöriviä huppupäitä, jotka etsivät hyvää ryöstön kohdetta.
Tässä vaiheessa ajattelin, että päivä päättyy ja pääsen vihdoinkin takaisin majapaikkaan. Kysyn Justicelta, että voisiko heittää meidät kotiin. Ei onnistu, pitää käydä Katururassa hakemassa asioita. Tässä vaiheessa mietin, että onko Justice tosissaan viemässä kolmea valkoista jätkää Windhoekin pahamaineisimpaan slummiin, jonne ei suositella mentävän, jos on pimeää ja vielä vähemmän, jos on valkoihoinen. (Katutura on paikka, joka on pahasti jengiytynyt ja jota paikalliset myös välttää ellei tunne ihmisiä alueelta. Alue, jossa ryöstön uhka on äärimmäisen suuri ja alue, jossa turpaan tulee, jos naama ei mielytä)
"Jos auto sammuu, niin jonkun pitää työntää se käyntiin, en mä sitä yksin saa liikkeelle", Justice sanoi. Ei siinä sitten, mennään saatana slummiin lauantai-iltana pimeällä. Päästään perille jonkun baarin eteen, josta haetaan kaksi tyyppiä kyytiin. Tässä vaiheessa mietin, että mulla on kaksi vaihtoehtoa joko kusta housuun tai sitten mennä vessaan. Baarista löytyy vessa. Mietin, että otan ennemmin puukon kylkeen kuin kusen housuun. Baarissa ei ollut mitään tarjota paitsi äkäisiä katseita ja kaltereiden takana olevat myyjät ja kylmäkaapit. Ei pöytiä, mutta pari puutarhatuolia löytyi kuitenkin, jolla ihmiset voi istua, jos jalat ei kanna. Oli semi kuumottavaa, en voi valehdella, mutta hengissä ollaan ja monta kokemusta rikkaampana.
Summa summarun. Namibia tarjoaa yllätyksiä, joka päivä ja tarjoaa niitä vielä paljon lisää. Upea maa, rakastan."
Ja sitten tämän hirmuisen blogipäivityksen päätteeksi ne Ossin henk.koht. kuulumiset ja ajatukset sekä kuvat:
Terveisiä Namibiasta!
Elämä hymyilee ja viidesosa reissua on jo takanapäin. Omalta osalta saatetaan olla jo sen yli. Tullivirkailijat laittoivat passiin leiman, että saan olla maassa 25.5 asti, mutta kone lähtee vasta 26.5. Pitää selvitellä tarkoittaako tämä käytännössä yhtään mitään vai ei. Paikallisten aikakäsitys kun on mitä on. Esimerkkinä toimikoon namibialaisten kaksi yleisintä sanontaa: now ja just now. Kahden viikon aikana olen huomannut, että kun siirtyminen tapahtuu now on kyseessä yleensä 10-15 minuuttia. Just now onkin jo huomattavasti laajempi käsite. Se voi olla mitä tahansa 20 minuutista eteenpäin. Yhteen asiaan voi kuitenkin luottaa, tapahtui lähtö now tai just now, niin liikkeelle pääsee aina jossain vaiheessa. Se riittää. Namibia on myös maa, jossa ihmiset käyttävät autoa lähes jokaiseen siirtymään. Tästä syystä paikalliset eivät osaa arvioida yhtään kuinka kauan johonkin paikkaan kestää kävellä. Matka-aika on syytä kertoa 2,5. Jos sanotaan, että jonnekin kävelee 4 minuuttia sinne kävelee oikeasti 10 minuuttia.
Ensimmäinen viikko meni totutellessa paikalliseen elämäntapaan ja kulttuuriin (jatkuvaa totuttelua se on edelleenkin ja tulee olemaan loppuajan myös), mutta tällä viikolla päästiin sorvin ääreen. Olen oppinut ensimmäisten päivien aikana paljon enemmän kuin osasin odottaa. Projektin suunnittelusta, ryhmän vetämisestä ja tiimityöskentelystä. Meidän vastuulla on 3 ryhmää, U9, U15 ja U19, joille opetamme ryhmädynamiikkaa ja toimimme sosiaalisina valmentajina. Alle kirjoitan taas hajanaisia huomioita, jota olen tehnyt töissä.
1. Samat harjoitteet toimivat kaikille ikäryhmille, mikä on ollut jossain määrin jopa yllättävää. Toimisella tarkoitan sitä, että kun harjoite on joukolla purettu jokainen ryhmä antoi samankaltaisia vastauksia, kun kysyttiin miksi ihmeessä näin tehtiin ja mikä mahtoi olla pointti. Ilahduin valtavan paljon tästä. Samankaltaiset vastaukset olivat myös oikeita, vaikka oikeita vastauksia ei olekaan.
2. Nuorilla iästä riippumatta on vaikeuksia keskittyä ohjeisiin.
3. Nuorilla on unelmia, kuten kaikilla on, mutta hyvin vähän uskoa siihen, että unelmat toteutuvat.
4. Meidän työtä arvostetaan jo tässä vaiheessa ja se tuntuu kivalta. Lapset ja nuoret arvostavat meidän panostamme ja etenkin Lownan ja Anita. Meillä on täysin vapaat kädet suunnitella viikon ohjelma. Aiotaan myös dokumentoida harjoitteet ja kertoa mikä on tavoitteena. Näitä harjotteita käytetään myös tulevaisuudessa. On hienoa tehdä työtä joka jää elämään myös lyhyen projektin jälkeen.
Työnteko on kivaa, kun siitä saa paljon onnistumisen kokemuksia ja se tuntuu mielekkäältä. Tulee varmasti hetkiä, kun hommat ei suju ja turhauttaa paljon, mutta tähän mennessä on ollut kivaa.
Turhautumisesta aasinsilta autenttisuuteen. Tulin hakemaan autenttisia kokemuksia tästä maasta ja siksi koin tärkeänä, että asun paikallisten kanssa ja en tee harjoittelua järjestön kautta, joka tarjoaa turvallisen pakettimatkan ja vapaa-aika vietetään toisten vaihtareiden kanssa. Näitä autenttisia kokemuksia on tullut kahden viikon aikana todella paljon. Se on sekä siunaus että kirous. Arvostan sitä joka päivä, mutta samaan aikaan se välillä turhauttaa niin paljon, että ei järkeä. Mutta tämä on ehdottomasti paras tapa oppia toisesta kulttuurista.
Eipä tällä kertaa tämän enempää omalta osalta. Jos joku ihmettelee miksi kirjotan omat tekstit, niin se johtuu siitä, että kirjoittaminen on minulle henkilökohtainen prosessi ja oman teksti kirjoittaminen on väylä reflektoida mennyttä ja miettiä mitä nousee esille. Omat kirjoitukset eivät meinaa sitä etten seisoisi Eskon ja Eeron blogitekstien takana tai pitäisin niitä jotenkin huonompina.