Tämän blogitekstin alkuun haluamme välittää Ossin omia pohdiskeluja, sen jälkeen yhteistä fiilistä ja kuvia:
"Terveisiä Namibiasta!
Rinkat saapuivat viimeinkin ja Windhoekin sokkeloiset kadut ovat tulleet jossain määrin tutuiksi. Menneet kaksi päivää ovat olleet elämäni ikimuistoisimpia pitäen sisällään täysin yllättäen eteen tulleen tuomarointikeikan alle 15-vuotiaiden jalkapallo-ottelussa, tutustumista yöelämään sekä paikallisiin slummeihin, jossa näin mitä äärimmäinen köyhyys on. Alla hajanaisia huomiota elämästä Namibiassa ja namibialaisista viiden päivän kokemuksella.
1. Namibialaiset ovat ystävällisiä ja avuliaita. He ovat ylpeitä maastaan, mutta myös hyvin rehellisiä vieraille ja kertovat avoimesti epäkohdista ja siitä miten vierailusta saa parhaan irti. Namibialaisista paistaa läpi patriotismi, joka ei ole kuitenkaan samanlaista kuin Suomen koti-uskonto-isänmaa liturgia. Namibialaisten patriotismi ilmenee rehellisyytenä ja sen kuulee värikkäistä adjektiiveista, joilla he kuvaavaat maansa kauneutta. Suomalainen valitettavan usein mollaa kotimaataan ja löytää kaikesta jotain negatiivista. Namibialaiset sen sijaan kokevat aidosti elävänsä maailman parhaassa maassa. Varjopuolia on joka maassa, namibialaisilla on tapana sanoa.
2. Namibiassa ei ole suojateitä. Niitä ei oikeasti löydy yhtään mistään. Tien ylittäminen on jossain määrin uhkapeliä ja silmät pitäisi löytyä sekä selästä että kyljestä. Pää pyörii vinhaan joka suuntaan. Odotan milloin niskakivut alkavat.
3. Namibialaiset miehet rakastavat seksiä. Puhe on paikoitellen hyvin ronskia ja naisia esineellistävää. Yhdyntäkeskeisyys ja omien halujen tyydyttäminen korostuu puheessa. Vaikken itse millään tavalla kainostele seksistä puhumista ja olen hyvin avoin seksielämästäni, on namibialaisten miesten tapa ottaa asia puheeksi lähes heti esittäytymisen jälkeen hetkittäin kiusallista.
4. Namibialainen liha on parasta lihaa, jota olen ikinä suuhuni laittanut. Sopivan mureaa ja kivasti potkua. Täällä ei kuulemma ole lainkaan tehotuotantoa vaan kaikki liha on riistaa. Lihateollisuus on heti kaivosteollisuuden jälkeen Namibian toiseksi isoin tuloerä maalle.
5. Namibiassa alkoholin kulutus on suhteellisen suurta eikä kannabis ole vieras tuote. Alkoholin väärinkäyttöä ilmenee paljon. Nämä tiedot perustuvat keskusteluihin paikallisten kanssa, mutta myös omat havaintoni tukevat paikallisten kertomaa.
6. Hyttyset ovat hiljaisia, saastaisten verenimijöiden pistokset eivät tunnu miltään. Namibialaisilla hyttysillä on fiksaatio yläruumiiseeni, koska rintakehän seutu on täynnä pistoksia.
Hajanaisten huomioiden jälkeen haluatte varmaan kuulla myös miten minulla on mennyt, ja minä kerron auliisti, koska rakastan sekä kirjoittamista että tarinoiden kertomista. Olin keskiviikkona elämäni ensimmäistä kertaa tuomarina jalkapallo-ottelussa. Tilanne tuli eteen hyvin yllättäen ja luulin vain puhaltavani pelin käyntiin, mutta lopulta olin oikeudenjakaja kokonaisen pelin ajan. Onneksi alle 15-vuotiaat pelasivat tunnin verran, paljoa enempää en olisi jaksanut paahtavassa helteessä juostakaan. Linjatuomareita oli kaksi. Toisella oli kädessään muovipullo ja toisella muovipussi. Pitkät etäisyydet ja linjatuomareiden hiljaisuus aiheuttivat huomattavia ongelmia eikä kommunikaatio ollut kovin onnistunutta. Eri maiden pääsarjoista tutut langattomat mikrofonit olisivat olleet suureksi avuksi, mutta kun pelikenttänä toimii muhkurainen nurmikenttä ilman rajoja, pelipalloja on yksi eikä maalissa ollut verkkoja, ei myöskään ole kovin realistista haikailla nykyteknologian perään. Kokemus oli kaikinpuolin mielenkiintoinen ja itsetuntoa hiveli kovin paljon pelaajien tapa puhutella tuomaria. Täällä tuomari ei ole puusilmä, nuija, seepra tai joku muu ikävä adjektiivi. Täällä tuomari on mister. Herra.
Eilen torstaina kävimme tutustumassa paikallisiin slummeihin, joista suurin osa nuorista, joiden kanssa tulemme työskentelemään, ovat kotoisin. En ole nähnyt niin äärimmäistä köyhyyttä missään elämäni aikana. Jotkut kodit oli kyhätty kokoon aaltopellistä ja toisissa taloissa ei ollut ovia ollenkaan. Kaduilla partioivat haulikolla aseistetut vartijat. Sosiaalisia ongelmia alueella on paljon, etenkin alkoholismia. Ihmiset ovat siitä huolimatta kuulemma onnellisia, vaikkei heillä ole juuri mitään. Maanantaina alkavan harjoittelun kannalta oli hyödyllistä nähdä alue, josta nuoret ponnistavat liikkeelle, etenkin kun on nähnyt muita kaupunginosia, jossa huono-osaisuus ei ole niin silmiinpistävää antaa tämän päivän retki hyvin perspektiiviä siihen miten eriarvoisuus näkyy Windhoekissa ja miten jo syntymästä asti ihmisillä ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia tavoitella unelmiaan. On kiinnostava päästä kuulemaan nuorten omia näkemyksiä tästä aiheesta. Nämä ovat hyvinvointivaltiosta kotoisin olevan valkoisen länsimaalaisen huomiota ja ajatuksia miten itse kokisin tilanteen, jos olisin heidän kengissään.
Ultra Bran kappale Haikara on kauneimpia tekstejä, mitä tiedän. Etenkin yksi kohta puhuttelee minua, huoletonta kulkijaa, jolle ihmissuhteet ovat kaikki kaikessa. Illansuussa kävelen pitkään väsytän turhaa ikävääni, lausutaan kohdassa, joka herättää minussa aina tietynlaista haikeutta, kun kuulen Terhi Kokkosen pehmeän äänen lausuvan sanat. Ennen matkaan lähtöä pohdin paljon ikävää. Maalasin mielikuvia sydäntä raastavasta kaipauksesta ja surumielisyydestä, mutta toistaiseksi pelot ovat olleet turhia. Takana on tosin vasta viisi päivää seitsemästäkymmenestä, joten en voi vielä julistautua voittajaksi, mutta uskon selviäväni enemmän tai vähemmän haavoitta tästä kahdesta ja puolesta kuukaudesta. Onneksi nykyteknologia mahdollistaa yhteydenpidon.
Viides päivä oli kaikin puolin merkityksellinen, sillä viidennen päivän iltana ymmärsin olevani hyvin kaukana kotoa vieraassa maassa. Viidentenä päivänä pääsin kunnolla tutustumaan Namibiaan. Kuulin maan historiasta paljon ja näin kaupunkia enemmän kuin minään toisena päivänä. Kattavan historialuennon ja kaupunkikierroksen jälkeen mielessäni pyöri yksi kysymys: miksi suomalaiset tietävät Namibiasta niin vähän? Pohjoisten heimojen kieli on ottanut vaikutteita suomen kielestä, lähetystyötä maassa on tehty aina 1800-luvulta lähtien ja Martti Ahtisaaren rooli Namibian itseistymisessä on ollut hyvin suuri. Namibian ja Suomen suhde on pitkä, mutta tietomme tästä yhdestä Suomen merkittävimmistä ulkopoliittisesta kumppanista on hyvin hataralla pohjalla. Se on sääli, sillä meillä suomalaisilla olisi paljon opittavaa sekä Namibiasta että namibialaisista."
Kiitos Ossille näistä pohdinnoista ja upeasta tekstistä! Yhteinen osuutemme alkaa tästä, ja se on paljon tylsempi:
Afrikassa on kuivaa. Vettä on vähän ja siitä taistellaan, tai ainakin taisteltiin. Windhoek, eli Namibian pääkaupunki, tarkoittaa "kuumaa lähdettä" paikallisella kielellä, kuten isäntämme Lownan meille kertoi. Paikka, jossa aikamme vietämme on historiallisesti merkittävä. Täällä on sodittu, sovittu ja eletty. Vedestä. Täällä ollessamme nähneet äärimmäistä kuivuutta ja kuumutta, mutta emme yhtäkään lähdettä.
Kuten Ossi jo edellä kertoi, pääsimme tutustumaan nuoriin jalkapallolupauksiin ja jää murtui välittömästi kun pääsimme potkimaan palloa heidän kanssaan. Paikalliset ovat aluksi ujoja, mutta kokemustemme perusteella he murtautuvat hyvin nopeasti ulos kuorestaan - ja tämän jälkeen puheelle ei tule loppua.
Kuten isäntämme ja harjoitteluprojektimme vetäjä Lownan meille kertoi yli kahden tunnin mittaisen kiertoajelun aikana, Namibialla on erittäin synkkä ja epäoikeudenmukainen historia. Valkoisen ihmisen kädenjälki näkyy täällä edelleen, eikä niin hyvällä tavalla. Lownan ajelutti meitä Katuturan ("paikka, jossa ei haluta asua") slummialueella, jossa näimme äärimmäistä köyhyyttä, aseita, mutta tämän lisäksi onnea siitä, että on elossa. Koimme pienen murto-osan heidän elämästään ja jokapäiväisestä arjestaan. Katutura on paikka, jonne saksalaiset siirtolaiset pakkomuuttivat paikallisia. Paikka on sellainen, jonne aurinko paistaa läpi päivän - tämä oli yksi psyykkisistä painostuskeinoista pakkomuuttoa ja tulevaa pakkotyötä suunniteltaessa. Oli kuitenkin erittäin silmiä avaavaa, että näimme tämän, sillä pystymme suhtautumaan jalkapallojoukkueessa pelaaviin nuoriin täysin uusin silmin, sillä tiedämme ainakin mistä osa joukkuelaisista on kotoisin.
Historialla pakatun kiertoajelun jälkeen Lownan vei meidät syömään hänelle merkitykselliseen paikkaan, suurelle paikalliselle torille köyhällä alueella Windhoekia. Ennen kulkua torille hän varmisti meiltä, että emmehän pelkää kuolleita eläimiä. Torin sisäpiha oli kutakuinkin täynnä kuolleita eläimiä, joiden ympärillä pörräsi kärpäsiä ja muita hyönteisiä. Näistä saatu ruoka oli kuitenkin mitä parhainta. Emme ole ikinä maistaneet yhtä hyvää naudanlihaa missään. Tehotuotantoa täällä ei tunneta, liha kaadetaan ja sitten se myydään. Eläimet elävät vapaina ennen kuin heidän aikansa on koittava. Kuten isäntämme tapaa sanoa: "jokaisen aika on joskus". Oman pikantin lisänsä naudanlihan syömiseen tuo paikallinen munkki "fat cake" ja ruokajuomana nautittava käymisteitse valmistettu alkoholiton "oshikundu" (googlettakaa, mikäli kiinnostaa). Emme valitettavasti saaneet yhtään kuvaa torilta, sillä alueen olosuhteista johtuen meitä kiellettiin kuvaamasta paikallista elämäntapaa, sillä se saatettaisiin kokea loukkaavana.
Ruoka-asiaan päästyämme päätimme tarjota isäntäperheelemme illallisen grillauksen merkeissä. Kävelimme paahtavassa helteessä paikalliseen ostoskeskukseen ja ostimme yhteensä kolme kiloa ruokaa. Tämän hinta euroina oli noin 13. Ostimme myös suomalaiseen makuun pieniä kesäkurpitsoja, joiden grillaamisesta Lownan sanoi: "the fire is crying" (eli paikalliset eivät syö juurikaan kasviksia). Illallinen oli hyvä ja maittava ja sen päätteeksi lauloimme kolme suomalaista laulua.