Koska edellisestä postauksestamme on kulunut jo hyvä tovi tarjoamme teille tällä kertaa jokaisen omat henkilökohtaiset pohdinnat sekä kosolti kuvia. Lyhyenä yhteenvetona kuitenkin kaikkien puolesta: elämä Namibiassa on yhä upeaa.
Eero:
Edellisen blogipostauksen jälkeen on tapahtunut huomattavan paljon asioita koskien Windhoek Football Clubia. Ensiksi, lapset ovat nyt kuukauden lomalla, eli emme tee harjoitteita heidän kanssaan ja toiseksi, edellisen blogipostauksen ”cliffhanger” voidaan viimeinkin paljastaa. Vaikka emme teekään päivittäin töitä lasten ja nuorten kanssa, emme suinkaan ole täällä lomailemassa, sillä teemme päivittäin suunnitelmia, joita tulevat vapaaehtoistyöntekijät ja Windhoek FC:n valmentajat voivat hyödyntää vastaisuudessa. Emme toki pääse kokeilemaan kaikkia harjoitteita käytännössä, joka tietenkin vaikeuttaa sitä, että emme pääse tutustumaan lapsiin ja nuoriin kunnolla emmekä täten tiedä miten paikalliset ottavat harjoitukset vastaan. Saimme kuulla lasten ja nuorten lomasta viikko sitten, sillä täällä tieto kulkee välillä todella nopeasti ja toisinaan se katoaa jonnekin.
Ja nyt suuret uutiset: aiomme piakkoin julkaista erilaisia varainkeruukampanjoita koskien Windhoek FC:tä. Tavoitteenamme on saada kerättyä lisenssirahat Windhoek FC:lle, jotta he pääsisivät pelaamaan toiseen divisioonaan. Kuulette näistä varainkeruukampanjoista myöhemmin lisää. Luvassa on niin perinteinen videomuotoinen Gofundme-kampanja sekä hieman erikoisempi varainkeruukampanja, joka liittyy paikalliseen, Lownanin omistamaan radiokanavaan. On todella mahtavaa päästä suunnittelemaan kampanjoita alusta alkaen, joten voimme luvata, että niistä myös tulee meidän näköisiämme. Näitä kannattaa pitää silmällä, sillä toivomme, että saamme yhdessä tarjota jalkapalloilun iloa paikallisille ihmisille.
Ja kuten olette edellisistä blogipostauksista kenties jo lukeneet, samassa asunnossa meidän kanssamme asuu myös Namibian kuuluisin musiikkituottaja Glo. Olemme tekemässä yhdessä Glon, Lownanin ja Windhoek FC:n pelaajien eräänlaista Windhoek FC:n tunnuslaulua, jalkapallotermein sitä kutsutaan chantiksi. Olemme jo säveltäneet kappaleen rungon valmiiksi ja välittömästi koululaisten lomien jälkeen suunnittelemme yhdessä pelaajien kanssa iskevät sanat kertosäkeeseen, jonka jälkeen nauhoitamme instrumentit ja Lownanin osuudet studiossa. Pelaajien osuudet äänitämme kannettavalla nauhurilla jalkapallokentälle, jotta saamme chantiin autenttista tunnetta. On jälleen kerran todettava, että tämä maa on ainutlaatuinen, sillä kaikki meidän ideamme otetaan avosylin vastaan ja saamme aina apua, kun sitä pyydämme. On mahtava jättää myös aisteihin vaikuttava kädenjälki paikalliseen jalkapallokulttuuriin.
Jotta saisimme mahdollisimman kattavan kuvan paikallisesta sosiaalipalveluista, olimme tänään töissä kehitysvammaisten aikuisten päivätukikeskuksessa, joka sijaitsee Eroksen kaupunginosassa. Samassa kiinteistöissä toimii myös yksityinen päiväkoti, joten päiväkodin lapset ja päiväkeskuksen aikuiset ovat jatkuvasti tekemisissä keskenään, vaikkakin molemmilla on selkeästi rajatut omat tilansa. Päivä oli suorastaan upea, sillä pääsimme osallistumaan niin päiväkeskuksen kuin päiväkodinkin rutiineihin. Päivän aikana askartelimme yhdessä, kuuntelimme afrikaansin kielellä laulettuja lauluja (voimme kertoa, että ne jäävät mieleesi ikuisiksi ajoiksi), keilasimme tyhjiä Coca Cola-pulloja kumoon muovipusseista tehdyllä pallolla ja lopuksi pelasimme todella nerokasta peliä, joka ylläpitää ja kehittää koordinaatiokykyä sekä kärsivällisyyttä. Pelissä pitää nostella joko pinseteillä tai pillin imuvoiman avulla pieniä vanupalloja ja asetella ne eräänlaiseen telineeseen, joka on tehty pahvista, jäätelötikuista ja pullonkorkeista. Tätä peliä on ehdottomasti kokeiltava käytännössä myös Suomessa.
Seuraavana päivänä osallistuimme hevosterapiaan yhdessä kehitysvammaisten aikuisten päiväkeskuksen asiakkaiden kanssa. Olin aikaisemmin kuullut hevosterapiasta, mutta en ollut ikinä nähnyt sitä käytännössä. Olin siis enemmän kuin innostunut, eikä odotukset pettäneet. Ihmisten ”muutos”, kun he edes koskettivat hevosta oli silmiä avaava kokemus. Eräskin asiakas, joka tärisee koko ajan, oli täysin liikkumatta hevosen selässä. Hevosterapeutti selitti meille, että hevosten kanssa tulee olla rauhallinen ja keskittyä siihen mitä tekee, muuten hevonen aistii epävarmuuden ja käyttäytyy myös epävarmasti. Oli todella upeaa huomata, kuinka eläinten läsnäolo rauhoitti asiakkaita ja antoi heille valtavasti voimaantumisen kokemuksia. Eräskin asiakas vain nauroi hevosen selässä naurua, josta kuka tahansa pystyi aistimaan, että hän aidosti iloitsee hevosen selässä istumisesta. Kaiken kaikkiaan mahtava kokemus, joka päättyi siihen, että meidät kyydittiin takaisin namibialaiseen tyyliin, eli istuimme pick-upin takalavalla Namibian kuivan, mutta lempeän tuulen hyväillessä kasvojamme.
Pääsiäisloman ajaksi suuntasimme Eskon, Ossin, Sophien, Lownanin, Anitan ja heidän kahden tyttärensä Khalissin ja Nolan kanssa Namibian rannikkokaupunkiin Swakopmundiin, jossa Lownanilla oli ulkoilmafestarikeikka lauantaina. Sain kuulla viime viikon keskiviikkona, että tulisin soittamaan hänen kanssaan keikalla kitaraa, joten vietimme keskiviikon ja torstaiaamun studiossa sovittamalla hänen kappaleitaan uusiksi niin, että niissä on sähkökitaraosuuksia. Meidän piti alun perin lähteä torstaina aamupäivällä Swakopmundiin, mutta kuten olemme tähdentäneet, ajalla ei ole täällä mitään merkitystä, joten pääsimme viimeinkin matkaan klo 16.40. Matkanteko sujui erittäin rattoisasti ja pääsin jopa ajamaan vuokraamaamme pakettiautoa. Vasemmanpuoleinen liikenne tuotti aluksi hieman päänvaivaa, mutta hyvin äkkiä pääsin sinut auton kanssa. Tiet Namibiassa ovat pääosin erittäin hyvässä kunnossa, joten ajaminen oli yllättävän miellyttävää. Oman lisänsä ajamiseen toi Namibian valloittava auringonlasku, en voi sanoin kuvailla miltä tuntui, kun edessä siinsi suunnattoman kaunis auringonlasku ja takana paistoi täysikuu. Oman mausteensa ajamiseen toivat tiellä poukkoilevat villieläimet.
Swakopmundiin saavuttuamme menimme suoraan nukkumaan, sillä päivä oli ollut pitkä ja matkanteko oli kestänyt yli viisi tuntia. Majoittauduimme todella pieneen huoneeseen Eskon, Ossin ja Sophien kanssa ja nukahdimme miltei välittömästi. Seuraavana päivänä menimme Eskon ja Sophien kanssa mönkijäajelulle Namib Desertin hiekkadyyneille ja laskettelimme samalla isolla pahvinpalalla pitkin dyynejä. Kokemus oli aivan uskomattoman mahtava, hiekkadyyneillä mönkijällä ajaminen oli aivan mielettömän upea kokemus, jota tuskin unohdan koskaan. Oli uskomatonta nähdä dyyneiltä siintävä valtameri ja seistä samalla kuivaakin kuivemmalla aavikolla. Liitteenä olevat kuvat eivät todellakaan tee oikeutta sille karulle kauneudelle, jota aavikolla ollessamme näimme. Olen myös säästynyt palamisilta, mutta aavikolla ajaessani molemmat käteni paloivat ja ne näyttivät muutaman päivän siltä, että olisin käyttänyt sormikkaita. Olin itseasiassa yllättynyt, että palaminen tapahtui näinkin myöhään.
Lauantai vierähti FMF-festivaaleilla (Fashion, Music, Food), jossa pääsin vierailemaan Lownanin, tai kuten häntä musiikkipiireissä kutsutaan, Wambüseunin livekitaristina. Keikan soittaminen oli tähänastisen harjoittelun ehdoton kohokohta, en voi pukea sanoiksi miltä tuntui aloittaa keikka soittamalla Jimi Hendrixmäinen versio Maamme-laulusta pimeällä lavalla yleisön hurratessa tietämättä mitä tuleman pitää. Lownanin ja minun osuus keikasta meni täydellisesti nappiin, mutta valitettavasti järjestäjätahon puolelta tekninen toteutus oli hieman erikoinen. Erään Lownanin kappaleen aikana kaiuttimista alkoi kuulua jonkin toisen artistin kappale. Olimme varautuneet johonkin tällaiseen, mutta vaihdoimme silti lavalla kysyviä katseita keskenämme. Kaiken kaikkiaan festareista jäi hyvä maku suuhun ja täytyy todeta, että namibialaiset osaavat todellakin juhlia. Törmäsimme festareilla Suomessa asuneeseen luokanopettajaopiskelijaan, joka kehui vuolaasti Suomea ja sen asukkaita. Arvoitukseksi jäi, miksi hänellä oli opiskelijahaalarit päällä.
Viikonlopun aikana ehdimme vierailla Walvis Bayssa, joka on satamakaupunki n. 30 kilometrin päässä Swakopmundista. Walvis Bayssa söimme erittäin loistavaa lounasta eräässä paikallisessa ravintolassa, joka oli rakennettu meren päälle. Lähdimme Swakopmundista maanantaiaamuna kohti Windhoekia, mutta ennen sitä vierailimme Lownanin sukulaisten luona. Namibialaiset ovat erittäin vieraanvaraisia, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Viimein, pitkän matkan jälkeen saavuimme
takaisin Windhoekiin väsyneinä, mutta erittäin onnellisina. Tämä maa on upea ja se yllättää minut joka kerta entistä positiivisemmin.
Esko:
Rakastan tätä maata viiden viikon kokemuksen mukaan. Koen, että namibialaiset voisivat ottaa joihinkin asioihin mallia eurooppalaisilta. Sanottakoon esimerkiksi tasa-arvoisemman elintason ja terveydenhuollon. Suuremmissa määrin kuitenkin näen asian toisinpäin. Meillä eurooppalaisilla ja varsinkin suomalaisilla on mielestäni paljon opittavaa kuplamme ulkopuolelta. Asioiden ei tarvi olla niin uskomattoman vaikeita ja byrokraattisia, kun elämässä kuitenkin on pohjimmiltaan käsittääkseni yhä kasvavassa määrin kyse itsensä kuuntelemisessa, toisten ihmisten kohtaamisessa sekä uusien asioiden kokemisessa. Täällä tapaamani ihmiset keskittyvät onnelliseen elämään, joka ei rakennu vain materiasta.
Viisi viikkoa Namibiassa ovat kasvattaneet minua paljon. Niin itseluottamus kuin itsetuntemus ovat olleet positiivissa merkeissä tapetilla. Suomessa niskaan jopa lomalla painava arkinen stressi on poissa ja nautin suunnattomasti siitä, että en ole tavoitettavissa jatkuvasti. Täällä olen saanut olla rauhassa ajatusteni kanssa ja keskittyä tähän hetkeen jatkuvan suorittamisen ja kiireen sijaan.
Namibialainen kulttuuri rakentuu näkemäni mukaan täysin toisella tasolla olevaan kunnioitukseen, jollaiseen en ole aiemmin törmännyt. Tuntemattomat pelkän moikkaamisen sijaan kysyvät kuulumisesi, kuuntelevat vastauksesi ja vastaavat mielellään sinulle takaisin. Kaupan kassasta lähtien. Asiat täällä ovat pitkälti myös yhteisiä. Jääkaapista otetaan sitä, mitä siellä on, vaikka se olisikin jonkun toisen. Tämä oli alkuun outoa, mutta päädyin tekemään samaa joutumatta ongelmiin. Pöytään jättämäni tupakkiaski tyhjenee illan aikana paikallisten toimesta, kun keskustelemme kulttuuriemme eroista, erilaisista unelmista ja heitämme vitsiä Donald Trumpin typeryydestä.
Samaan aikaan, kun moni asia täällä on toisin kuin Suomessa, niin on korostettava, että samanlainen ihmisyydestä itsestään lähtevä rakkaus elämää ja muita kohtaan on täällä täysin samanlaista. Pahaa ei tahdota kenelläkään. Toki pahaa ja pahoja tekoja on olemassa, en ole sokaistunut tälle, mutta se jää usein positiivisen ilmapiirin, avoimuuden ja elämänilon alle. Ihmiset tyytyvät myös vähään. Toiset tietysti haluavat enemmän ja rahalla on tässä maassa iso arvo ihmisten elämässä. Tämä ei näy samalla tavalla Suomessa, koska raha on suomalaisille huomattavasti suurempi itsestäänselvyys kuin Namibian slummista elämänsä aloittaneen ihmisen.
Täällä siis kaikki hyvin. Odotan innolla tulevia päiviä, monta rautaa opintojani koskien on tulessa, mutta stressiä ei näy missään. Tulevina päivinä tulen osallistumaan myös paikallisen street wear-firman valokuvauksiin mallin ominaisuudessa!
Ossi:
Terveisiä Namibiasta
Elämä on edelleen hyvää täällä lämmössä. Pääsiäisen pyhät vietimme Swakopmundissa Namibian länsirannikolla Atlantin valtameren rannalla. Alkuun haluan nostaa hattua meidän saksalaiselle vaihto-opiskelijalle, joka kesti minua, Eskoa ja Eeroa neljän yön ajan laivanhytin kokoisessa huoneessa. Sophie on ollut täällä kolme viikkoa ja viettänyt kanssamme paljon aikaa, ja olen aidosti ihmeissäni, että hän vaikuttaa olevan kaikin puolin hyvässä psyykkisessä kunnossa. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä saimme kuitenkin kuulla hänen suustaan varsin paikkansa pitävän kuvauksen meistä lapsen tasolle jäänneistä rämäpäistä: "You're not normal. You all are so weird", Sophie sanoi. Oikeassahan hän on. Ensimmäiset kaksi päivää onnistuimme antamaan mielikuvan, että olisimme jollain tapaa yhteiskuntakelpoisia. Kolmantena päivänä kaikki mureni, mutta siitä huolimatta Sophie vaikuttaa pitävän meistä, ja me pidämme myös Sophiesta.
Pääsiäinen Swakopmundissa oli kaikin puolin miellyttävä. Kaupungilla on kahdet kasvot. Bulevardi on täynnä vapaa-ajan asuntoja ja taloja katsellessa tuntuu kuin olisi Namibiaan sijaan välimeren rannalla, koska arkkitehtuuri on samankaltaista. Swakopmundin laidalla taas oli työläisten kaupunginosa, joka muistutti enemmän sitä Namibiaa, johon olen tutustunut. Swakopmundissa voi tehdä vaikka mitä extremeä, surffata hiekalla, ajaa mönkijällä dyyneillä, hypätä sekä benji- että tandemhyppy ja vaikka mitä muuta. En tehnyt mitään edellä mainittuja asioita. Sillä välin kun Esko, Eero ja Sophie surffasivat hiekalla ja ajoivat mönkijällä pitkin dyynejä, minä meditoin rannalla ja tutkin sivukujia. Löysin hylätyn hostellin, jossa vietin lähes tunnin ja otin monta valokuvaa. Oli kiva poistua Windhoekista ja nähdä muitakin paikkoja. On myös kiva palata Windhoekiin ja töihin rentouttavan viikonlopun jälkeen. Voisinkin nyt kertoa teille miten meillä menee työpuolella, koska sielläkin on riittänyt turbulenssia ja yllätyksiä.
Kuten osa teistä tietää, meidän pääprojekti, jonka suunnitteluun käytimme paljon aikaa Suomessa ja täällä ja syy miksi tulimme tänne, eli jalkapalloleiri jäi kuukaudeksi tauolle. Kaikkeen osasin varautua, mutten tähän. Jos totta puhutaan niin vitutti, koska pääsimme vasta alkuun ja homma jää täysin kesken. Kokemus ryhmänvetämisestä jää myös vähälle. Kolme viikkoa leirillä olivat hyvin opettavaisia, koska sain hyödyllistä oppia siitä miten selkeyttää omaa viestintääni ja mikä toimii ja mikä ei. Ei se oppi toki mihinkään katoa nyt, mutta en pääsee syventämään sitä ja se harmittaa. Mutta jokaisella pilvellä on hopeareunus. Olemme päässeet suunnittelemaan varainkeruukampanjaa ja työskentelemään kehitysvammaisten aikuisten kanssa. Nämäkin ovat opettaneet paljon. En ole ikinä välittänyt numeroista, en ole antanut niiden määritellä arvoani ja nyt välitän niistä vielä vähemmän. Tiedän, että minusta tulee hyvä sosionomi ja kaikin puolin erinomainen ammattilainen valmistumisen jälkeen.
Ammatillisesti tämä matka on antanut todella paljon, koska meille annetaan vapaat kädet suunnitella ja toteuttaa kaikki mitä teemme. Käytäntö sekä onnistumiset että epäonnistumiset ovat opettanut enemmän kuin luennot ja muut tehtävät, joita TAMK:ssa tehdään. (Rakkaat lehtorimme, jotka luette blogiamme. Ilman teitä en olisi näin varma omasta osaamisestani enkä pystyisi ottamaan niin paljoa vastuuta mitä nyt otan. Olette kaikki upeita ja aion jatkossa istua luennoillanne, mutten ole ajoissa vaan laahustan paikalle tupakanhajuisena pari minuuttia myöhässä taaimmaisen nurkkaan pohtimaan asioita.)
Niin ihanaa kuin Namibiassa on ollutkin, niin on yksi asia, jota toivoisin enemmän ja se on oma aika. Sitä on liian vähän. Rakastan tutustua ihmisiin, mutta introvertin raja tulee vastaan hyvin nopeasti. Sosiaalinen kiintiöni on täynnä ja se on ylittynytkin monesti reissun aikana. Tarvitsen omaa tilaa, jotta saan ladattua akkujani ja täällä sitä on liian vähän tarjolla, mikä on toisinaan ongelmallista. Täällä olen tosin oppinut ottamaan omaa tilaa, joten tälläkin pilvellä on hopea reunus. Kaiken kaikkiaan tänne tulo oli elämäni paras päätös. Suomessa seinät kaatuivat päälle ja tarvitsin irtiottoa. Joskus on hyvä lähteä kauas ja jättää kaikki hetkeksi taakse ja tutkia asioita uudesta perspektiivistä.
Asiaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta pidetään tällä kertaa teksti vähän lyhyempänä. Pahoittelen sekavaa rakennetta, viime blogipostauksen jälkeen olen ehtinyt kirjoittaa kolme tekstiä ja tämä on yhdistelmä niistä leikkaa ja liimaa tekniikkaa noudattaen.
Voikaa hyvin.