top of page
Search
  • Writer's pictureEero, Esko & Ossi

Kickoff!

Aloitimme tänään varsinaisen harjoittelumme jalkapalloprojektin parissa. Ensimmäisenä aamulla vierailimme Windhoekin Erosin alakoulussa, jossa suoritamme osan projektistamme. Olemme tekemässä täällä nk. sosiaalisten taitojen valmennusta alle viisitoistavuotiaiden lasten kanssa. Saimme hyvän vastaanoton koulussa, jossa juttelimme "life skills" -opettajan kanssa. (Namibiassa tämä on oppiaine). Koulun seinään oli kirjoitettu isolla tekstillä yhteiset periaatteet ja pelisäännöt. Elämä Erosin koulussa vaikutti pintapuolisesti hyvin samankaltaiselta kuin Suomessakin - lapset hymyilivät ja ujostelivat meitä sekä väänsivät meistä jotakin vitsiä, mitä emme ymmärtäneet.


Mukanamme koulussa oli projektimme vetäjä ja isäntämme Lownan. Lownan on Namibian kuuluisin hiphop-artisti ja hän käyttää julkisuuttaan hyväksi olemalla mukana useissa projekteissa, jotka tarjoavat vähävaraisille lapsille mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen. Lownan on mielestämme nöyrin, anteliain, hyväsydämisin ja avarakatseisin ihminen, jonka olemme tavanneet. Hän aidosti välittää lapsista ja nuorista sekä Namibian ja koko Afrikan paremmasta tulevaisuudesta. Hän ei pröystäile ja hänen kuuluisuutensa kävi meille päivä päivältä ilmi kadulla tervehtivien fanien seurauksena. Jalkapalloprojektin, jonka mastermind Lownan on, tarkoituksena on saattaa huonoista oloista tulevat lapset ja nuoret toteuttamaan unelmiaan kenties pelaamalla Euroopan isoissa liigoissa. Olemme häkeltyneitä hänen ja vaimonsa Anitan anteliaisuudesta, päättäväisyydestä, periksiantamattomuudesta ja aidosta rakkaudesta, joka heistä säteilee.


Erosin koulusta suuntasimme Windhoekin keskustaan hoitamaan juoksevia asioita ja Lownan halusi tarjota meille myös oluet. Suomessa tällainen tuskin tulisi kuuloonkaan, mutta täällä ihmisten asenne on jotenkin maagisella tavalla ihanan rento ja välitön. Aikataulujen paikkansa pitämättömyys on ollut meille pienoinen kulttuurishokki. Oluen aikana keskustelimme molemminpuolisesta rasismista, eriarvoisuudesta (joka näkyy täällä suuresti) sekä siitä, että meillä on käytännössä vapaat kädet tehdä tästä projektista juuri meidän näköisemme. Emme kuitenkaan ole jalkapallovalmentajia, vaan keskitymme nimenomaan sosiaalisiin näkökulmiin, joita etenkin tarvitaan rankoista olosuhteista tulevien lasten ja nuorten kanssa. Oluen jälkeen suuntasimme jälleen hoitamaan juoksevia asioita, jonka jälkeen vuorossa oli iltapäivän alle 9-vuotiaiden jalkapalloharjoitusten seuraaminen ja ko. joukkueeseen tutustuminen.


Jalkapallokenttä oli täynnä uteliaita ja iloisia pieniä lapsia. Lownanin ja meidän jalkapalloprojektin periaatteena on se, että nimenomaan köyhistä oloista tulevat lapset saavat mahdollisuuden muuten perheille kenties liian kalliiseen harrastukseen. Huomasimme tämän köyhyyden kentälle saapuessa myös joistakin lapsista. Tämä huomio jäi kuitenkin pian taka-alle sillä lapset ottivat meidät avosylin vastaan eivätkä juurikaan ujostelleet. Kysymyksiä sateli konekiväärimäiseen tahtiin nelikymmenpäiseltä laumalta noin kahden tunnin ajan. Jalkapallo tuntui täksi hetkeksi jäävän taka-alalle. Heistä tuskin kukaan oli aiemmin nähnyt ulkonäöllisesti meitä muistuttavia ihmisiä. Eeron paksut pohkeet, jalkansa tatuointi ja suuri oranssi parta herättivät paljon niin hilpeyttä kuin hämmästystä. Eskon lävistykset, tatuointi ja pitkät hiukset samoin. Lapset halusivat koskettaa näitä kummallisuuksia ja kun yksi aloitti tämän, niin pian olimmekin piiritettyjä. Lapset kyselivät mitä kummallisimpia asioita aina siitä lähtien, että muutummeko me vaaleanpunaisiksi kun meille tulee kylmä ja muuttuisivatko he valkoisiksi, mikäli muuttaisivat Suomeen. Lukuisten iloisten ja hämmästyttävien kysymysten joukkoon mahtui myös synkempiä kysymyksiä: "Lyödäänkö Suomessa lapsia koulussa?, hakkaatteko te kotona naisia?, tappeletteko te paljon Suomessa?, tehdäänkö Suomessa paljon itsemurhia?" Olimme saaneet aiemmin tietoomme, että Namibiassa koulussa tapahtuva väkivalta on lailla kielletty. Silti sitä tapahtuu. Yksi projektimme kantavista teemoista on yhdenvertaisuus ja kiusaamisen ehkäiseminen. Olikin melkoisen ällistyttävää kuulla, että opettajat käyttävät väkivaltaa rankaisukeinoja. Ajattelimme tästä, että ei ihmekään mikäli tällaiset tavat tarttuvat kadulle mukaan.


Iltapäivän taittuessa iltaan lapset lähtivät kotiin ja me samoin, heitimme kaikkien lasten kanssa ylävitoset ja toivotimme toisillemme mukavat päivän jatkot ja kiitokset. Ennen erkaantumistamme kolme lapsista lähestyivät meitä hyvin ujoina. Hetken toisiaan tökittyään yksi heistä uskaltautui ottamaan taskustaan kaksi toffeekarkkia ja ojensi ne meille. Olimme sanattomia. Ja olemme sitä yhä.


Kaiken kaikkiaan ensimmäinen päivä oli hyvin silmiä avaava emmekä malta odottaa, mitä kaikkea hyvää tämä projekti tuo tullessaan. Voisimme analysoida pelkästään ensimmäistä päivää sosionomin näkökulmasta useiden sivujen verran, mutta emme koe sitä tarpeelliseksi. Tämän kaiken prosessoiminen vie aikaa ja nyt tuntuu siltä, että sosionomin ammatillisen osaamisen kehittymisen sijaan muutosta ja kehitystä tapahtuu meissä itsessämme.


334 views0 comments

Recent Posts

See All

The End!

bottom of page