Ennen klikkiotsikoiden vallankumousta otsikot olivat lyhyitä, ytimekkäitä ja informatiivisia. Tämän blogitekstin otsikko pyrkii samaan. Te, lukijat, saatoitte päätellä otsikon luettuanne, että matkatavaramme ovat hukassa ja matkantekoon käytetyt 36 tuntia tuntuivat kolmeltakymmeneltäkuudelta päivältä. Jos päätelmäketjunne oli kuvatun kaltainen, niin onneksi olkoon, olette oikeassa. Rinkkamme ovat hukassa ja hetkittäin hermoja kiristänyt matkanteko tuntui loputtoman pitkältä, mutta on vihdoin ohi. Me, toisin kuin rinkkamme, olemme turvallisesti perillä Namibiassa lähes täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Kolmenkymmenkuuden tunnin aikana olemme tupakoineet neljässä eri maassa, istuneet 16 tuntia kolmessa lentokoneessa, viettäneet seitsemän ihanaa tuntia Lontoossa ja nukkuneet aivan liian vähän hyvin epäergonomisissa asennoissa.
Klassiseen urheilukysymykseen: "miltä nyt tuntuu?", vastaisimme, että tuntuu hyvältä. Viime vuoden huhtikuusta asti suunniteltu reissu on nyt saannut alkunsa ja väsymyksestä, rinkkojen katoamisesta sekä tullivirkailijoiden tylystä vastaanotosta huolimatta olemme onnellisia, että olemme vihdoin täällä. Namibia on kaunis maa. Täynnä kontrasteja, mutta kukaan ei välitä harmaan päälle. Paikoitellen lehdettömät puut hymyilevät korutonta hymyään, mutta kulman takana vihreän värin loiste saa haukkomaan happea ja yritämme löytää sanoja, joilla kuvata edessä avautuvaa henkeäsalpaavan kaunista maisemaa. Toisissa kohdissa paahtava auringon paiste on kuivattanut ruohon kullankeltaiseksi sormissa halkeilavaksi heinätupoiksi, kun taas kulman takana ruoho vihertää kuten ruohon kuuluu vihertää ja näyttää vastikään istutetulta.
Luonnon lisäksi kontrastit näkyvät selvästi ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Me asumme hyvällä asuinalueella, Windhoek Westissä, portin takana omakotitalossa, mutta matkalla lentokentältä kaupunkiin näimme myös ankeita kerrostaloja, joiden värikkäät julkisivut yrittivät turhaan viedä huomion rapistuneilta parvekkeilta ja läpitunkeutuvalta alakulolta. Selkeimmin tämä kontrasti kuitenkin tuli ilmi, kun keskustelimme hostimme, Lownanin kanssa. Hän kertoi, että tarjoaa harrastusmahdollisuuden lapsille ja nuorille, joiden perheillä ei ole varaa maksaa jalkapallon pelaamisesta aiheutuvia kuluja ja tämän lisäksi hän yrittää luoda lapsiin ja nuoriin uskoa omiin kykyihinsä. Lapsiin ja nuoriin, joihin kovin moni muu, joskus edes oma perhe, ei usko. Näiden lasten ja nuorten kanssa työskentelemme seuraavat viikot. Sosiaalityön näkökulmasta tarkasteltuna keskustelustamme nousi esiin kaksi termiä: minäpystyvyys ja voimaanuttaminen. Näistä lähtökohdista ja nämä termit mielessä lähdemme kohti tapahtumarikasta ja ikimuistoista kymmentä viikkoa.
Odotamme tulevaa innolla, mutta ennen töiden alkua on aika toipua matkarasituksesta, juhlia Namibian itsenäisyyspäivää, joka on torstaina ja odotella rinkkojen saapumista.
Kerromme tällä viikolla tarkemmin projektista ja syistä miksi me olemme täällä ja meidän houstiperheestä ja asumisolosuhteista ja siitä millaisen vaikutelman Namibia on jättänyt meihin ensimmäisten päivien aikana.
