Tervehdys arvon lukijat! Totuttuun tapaan, alussa yhteinen osuus, jonka jälkeen jälleen Ossin henkilökohtaisia kokemuksia viime viikosta.
Maanantai alkoi totuttuun tapaan Eroksen koulun jalkapallokentällä, jossa teimme töitä alle 15-vuotiaiden ja alle 19-vuotiaiden pelaajien kanssa. Teimme heidän kanssaan kuuntelu- ja kommunikointiharjoituksia, kehollisia harjoituksia sekä teimme heidän kanssaan yhteiset pelisäännöt. Käytämme toiminnassamme Paolo Freiren mukaista sosiaalipedagogista viitekehystä, eli emme niin sanotusti opeta ketään, vaan opimme yhdessä toinen toistamme kunnioittaen, arvostaen ja ymmärtäen. Mielestämme alle 15-vuotiaiden kanssa on erittäin tärkeää keskustella kunnioituksesta, luottamuksesta, tiimipelaamisesta sekä siitä, mikä näiden merkitys on niin jalkapallokentällä kuin kentän ulkopuolellakin. Joillakin alle 19-vuotiailla sen sijaan on pienoisia ongelmia motivaation ja aikakäsityksen kanssa, sillä osa saapuu harjoituksiin 45 minuuttia myöhässä ja osa ei saavu lainkaan. Mutta, kuten eräs paikallinen sanoi: "Sveitsiläiset tekevät kelloja, saksalaiset osaavat kellonajat, mutta namibialaisilla on aikaa."
Viime viikolla tänne saapui myös 20-vuotias saksalainen Sophia ja 74-vuotias kanadalainen Elaine, jotka työskentelevät emäntämme Anitan projekteissa. Olemme olleet Namibiassa nyt tasan kolme viikkoa ja tuntuu, kuin olisimme saapuneet tänne vasta eilen. Toisaalta, vastaanotto ja kokemukset, joita olemme tähän saakka jo saaneet, ovat olleet siinä määrin hämmästyttäneet meitä positiivisesti, että tuntuu siltä, kuin emme olisikaan koskaan olleet Suomessa. Ihmiset Namibiassa ovat äärimmäisen vieraanvaraisia, kohteliaita, ystävällisiä ja avuliaita. He eivät ole juroja ja omissa oloissaan viihtyviä suomalaisia, jotka tervehtivät ainoastaan murahtaen, jos lainkaan. Olemme saaneet kutsuja oikeastaan kaikkialle muualle, lukuunottamatta hautajaisia. Hyvä esimerkki vieraanvaraisuudesta ja avoimuudesta oli kutsu isäntäperheemme kuopuksen perinteiseen damara-heimoon kuuluvaan seremoniaan, jossa kuopus "esitellään" yhteisölle. Seremonia alkoi n. klo 6.15 kovaäänisellä heimolaulannalla, jonka jälkeen lasta hyppyytettiin isäntämme Lownanin äidin sylissä. Seremonialle on tärkeää, että se alkaa ennen auringonnousua, sillä jos se alkaa vasta auringonnousun jälkeen, se tuottaa lapselle huonoa onnea.
Lauantain seremonian jälkeen ehdimme nukkua arviolta 15 minuuttia, kun Windhoek FC:n valmentaja Justice saapui hakemaan meitä pelkät alushousut jalassa klo 7.45. Hän herätti meidät ja sanoi: "Now. Let's go." Olimme hämillämme, sillä emme tälläkään kertaa tienneet mitä oli tapahtumassa. Puimme upeat Windhoek FC:n paidat päälle ja lähdimme kiireellä, eli ilman aamupalaa katsomaan mitä päivä toisi tullessaan. Justice sanoi, että menisimme katsomaan koulujenvälistä jalkapalloturnausta, jossa pelaisi alle 9-vuotiaita ja sinne tarvittaisiin toimitsijoita. Paikalle saavuttuamme Justice sanoi, että turnauksessa pelaisi yhteensä viiden koulun joukkueet, mutta jostain syystä paikalle saapui ainoastaan kolme joukkuetta. Syy tähän ei ole vielä selvinnyt, eikä tuskin ikinä selviäkään. Oli suorastaan ihastuttavaa katsoa, kuinka 9-vuotiaat olivat niin aidosti innoissaan pelaamisesta ja yhdessä tekemisestä. Vaikka erään koulun joukkue hävisi yhden pelin 10-0, emme nähneet kenenkään lapsen kasvoilla merkkejä pettymyksestä tai surusta. Alla olevasta videosta näette, millainen riemu syntyy, kun Windhoek FC tekee ensimmäisen maalinsa koko turnauksessa. Kun luulimme, että turnaus olisi ohi, saimme tietoomme, että pelattaisiin vielä yksi ottelu, jossa olisivat vastakkain joukkueiden valmentajat ja pelaajien vanhemmat. Me pelasimme valmentajien puolella ja voimme kertoa, että 30 asteen helteessä pelaaminen ilman aamupalaa käy kuntoilusta. Peli päättyi 3-3, Eero teki yhden maalin, Ossi syötti yhden maalin ja Eskolle ei kertynyt mainittavia urotekoja Eroksen koulun kuoppaisella, mutta vihreällä jalkapallokentällä. Erikoinen, mutta upea lauantai päättyi grillijuhliin, joihin oli kutsuttu lähimmät ystävät ja sukulaiset. Tämä itsessään kertoo siitä, että namibialaiset perheet ovat yhteisöllisiä.
Lauantaista seremoniaa ja turnausta edeltävänä keskiviikkona alkoi eduskuntavaalien ennakkoäänestys. Vastuuntuntoisina kansalaisina suuntasimme torstain kauniin auringon saattelemina Windhoekin keskustaan etsimään Suomen suurlähetystöä. Paikan löydettyämme mielemme valtasi tietynlainen epätodellisuuden tunne: olemme toisella puolen maapalloa ja katselemme Suomen lippua ja olemme suuntaamassa äänestämään. Maapallo on lopulta pieni paikka. Astuimme suurlähetystön pihalle vartijan ohjeistuksella ja Eero totesi, että "nyt olemme Suomen maaperällä." Suurlähetystö oli upeasta ulkoasustaan huolimatta tyypillisen suomalainen: perinteinen konttori. Äänestys onnistui ja nyt katsomaan miten ehdokkaidemme käy. Kansalaisvelvollisuutemme suoritettua otimme kohteeksemme kurnivien vatsojemme vuoksi jonkin paikallisen ravintolan. Ystävällisten paikallisten ohjeistuksella löysimme oikein mukavaan paikkaan, jossa saimme eteemme taivaallisen herkullista nautaa, naudan mahalaukkua sekä kalaa. Kaupungissa liikkuminen on kokemuksiemme mukaan turvallista, emme ole törmänneet kertaakaan minkäänlaisiin ongelmiin, toisaalta olemme myös välttäneet tiettyjä pahamaineisia alueita sekä olemme pitäneet terveen maalaisjärjen matkassamme. Valkoihoisia täällä ei juuri näy. Vasemmanpuoleisen liikenteen ja suojateiden puuttumisen vuoksi teiden ylittäminen on myös hidasta touhua. Kaupunki on kaunis ja kompakti sekä täynnä elämyksiä.
Olemme yhdessä Lownanin kanssa suunnittelemassa erästä isompaa projektia, josta toivottavasti kuulette myöhemmin. Olemme innoissamme. Alla Ossin henkilökohtainen osuus:
"Terveisiä Namibiasta.
Kolmen viikon jälkeen alan ymmärtämään paikallista kulttuuria entistä paremmin. Huomasin sen, kun opastin saksalaista vaihto-oppilasta maan tavoille. Huomaan sen myös siitä, että mikään ei yllätä enää niin paljoa vaan alan tottumaan jatkuviin yllätyksiin. Yllätyksiä riittää alkaen siitä, että täysin yllättäen päätaloon muutti saksalainen vaihto-opiskelija (saksalaiset ilmantuu silloin kun niitä vähiten odottaa) ja päätyen tietoon kuukauden lopussa tapahtuvasta muutosta. Milloin muutto tapahtuu on epäselvä, mutta selvinee meille viimeistään muuttoaamuna. Tänne saapui myös 75-vuotias kanadalainen, joka viettää Hanhemann Strasse 16:ssa, väliaikaisessa kotiosoiteessamme, kaksi viikkoa, ehkä vähemmän. Tieto kanadalaisen saapumisesta kantautui korviimme yllättävän esiintulon tehneen saksalaisen vaihto-opiskelijan kautta. Tiedon kulkeutuminen välikäden kautta ei yllättänyt, koska Namibiassa tieto ei kulje suoraan lähteeltä kuulijalle. Namibialaiseen tiedon tie on tutkimaton. Tiedonhaltijalta tieto kulkeutuu tiedonvälittäjälle, joka joko panttaa tietoa tai siirtää kaiken tietonsa tiedonvälittäjäntiedonvälittäjän tietoon. Tieto kulkeutuu usean välikäden kautta matkallaan. Jossain vaiheessa se, tieto, tässä vaiheessa kappaletta ymmärtänette, että partikkeli se viittaa tietoon, saavuttaa määränpäänsä. Kuten sanoin, tiedon tie on tutkimaton, sekä mutkikas.
Namibialaisen tiedon tie on tutkimaton, kuten on elämäkin. Eteläisen-Afrikan kehittyneimässä maassa kaikki on suuripiirteistä. Namibiassa vallitseva ajatusmalli on mikä on sinun on myös minun ja toisten päin. Kommunisti minussa ilahtuu huomatessaan kaiken olevan yhteistä, mutta ääri-individualistinen puoleni nousee valloilleen ja kylmä hiki valuu otsaa pitkin, kun näen vieraan käden harovan ilmaa ja etsivän Aspenin tummansinistä tupakka-askia. Nautin vallitsevasta ajatusmallista, mutta se on vaatinut paljon totuttelua.
Totuttelua on myös vaatinut paikallinen työkulttuuri, joka eroaa kaikin mahdollisin tavoin suomalaisesta työkulttuurista. Saksalainen vaihtari työskentelee Anitan kanssa. Anita on itävaltalainen ja saksalais-itävaltalainen yhteistyö on saumatonta. Siinä on järjestystä, selkeitä suunnitelmia ja kuria. Se on kaunista katseltavaa. Me työskentelemme Lownanin kanssa. Lownan on namibialainen ja yhteistyömme hänen kanssaan ei ole niin jouhevaa kuin järjestelmällisten Keski-Eurooppalaisten välillä. Viime viikolla yksi työpäivä peruuntui 10 minuuttia ennen päivän alkua ja toinen päivä, jonka piti olla vapaata olikin työpäivä. Namibialais-suomalainen yhteistyö on hallittua kaaosta, epäjärjestystä, paljon puhetta, mutta kohtalaisen vähän tekoja. Silti yhteistyö toimii ihan hyvin. Osasin odottaa, että kahden kulttuurin kohdatessa yhteentörmäykset ovat väistämättömiä."